|
Jos sinulla on kuulokkeet/kaiuttimet ja mikrofoni, voit keskustella muiden kiltalaisten kanssa Ventrilossa samalla kun pelaat. Kun käytät Ventriloa, ei ankarien taistojen tuoksinassa tarvitse erikseen näpytellä viestejä ja tarkkailla toisten kirjoituksia, vaan voi huudella asiansa suoraan mikrofoniin ja keskittyä vihulaisten nitistämiseen.
Kalevala Syndicate käyttääkin Ventriloa aktiivisesti, ja raideissa kaikilla osallistujilla tulee olla Ventrilo. Myös ryhmässä pelatessa Ventrilo on hyödyksi. Kalevala Syndicatella on yleisen Ventrilo-kanavan lisäksi käytössä pelikohtaisia kanavia, joten yhdessä keskustelevat/pelaavat porukat voivat jutella rauhassa omilla kanavillaan häiritsemättä muita.
Ventrilossa noudatetaan hyviä käytöstapoja ja kunnioitetaan toisia pelaajia. Muistutuksena, että omalla kanavallaan keskustelevia, ryhmässä pelaavia kiltalaisia ei saa häiritä! Yleistä kanavaa ei myöskään tule tukkia yksittäisen ryhmän omilla keskusteluilla.
Tarvitset Ventriloon käyttäjätunnuksen (sama kuin fooruminimesi) sekä henkilökohtaisen salasanan. Pelikohtaiset keskustelukanavat on lisäksi suojattu salasanoin. Käyttäjätunnukset ovat henkilökohtaisia eikä niitä saa antaa muiden käyttöön.
Ventrilon käyttöönotto
1) Lähetä käyttäjätunnuspyyntö keskustelufoorumille .Ei tellinä pelissä eikä yksityisviestinä. 2) Lataa ja asenna Ventrilo client 3) Käynnistä Ventrilo 4) Määrittele käyttäjätunnus
- Paina User Name -kentän vieressä olevasta nuolinapista ja alla oleva ikkuna avautuu - Paina New ja nimeä käyttäjä (Name). Laita tähän käyttäjätunnuksesi - Muut kentät voit jättää tyhjäksi - Hyväksy käyttäjätunnus painamalla OK

5) Määrittele palvelinasetukset
- Paina Server -kentän vieressä olevasta nuolinapista ja alla oleva ikkunaa avautuu - Valitse New ja nimeä palvelin (Name), palvelimen nimeksi voit antaa mitä haluat
- Hostname or IP: 83.140.173.154 - Port number: 3789 - Password: yksityisviestinä saamasi henkilökohtainen. salasana
- Hyväksy palvelintiedot painamalla OK

6) Määrittele Ventrilo-asetukset
- Paina Setup-nappia
- Valitse "Use Push To Talk Hotkey (PTT Mode) ja paina hiiren rullanappia Hotkey-kentän kohdalla. Näin puheesi kuuluu Ventissä vain, kun painat em. painiketta.
- Säädä Ventrilon ja mikkisi asetukset kuntoon ohjelman testimoodissa - Hyväksy palvelintiedot painamalla OK

7) Valitse Connect luodaksesi yhteyden Ventrilo-palvelimeen
8) Näet listan palvelimella olevista kanavista. Olet Kalevala Syndicaten pääkanavalla tai pelikohtaisella kanavalla- muille killan kanaville pääset tuplaklikkaamalla kanavan nimeä. Joillekin kanaville on asetettu erilliset salasanat. Pelikiltojen kanavien salasanat ovat Ventrilo-tunnuspyyntöketjun ensimmäisellä sivulla.
Mikä on Ventrilo?
Ventrilo on Voice over IP (VoIP) teknologiaan perustuva kommunikaatio-ohjelma, joka on tunnettu hyvästä äänenlaadustaan. Ventrilo käyttää hyvin vähän tietokoneen resursseja, joten se ei häiritse tietokoneesi toimintaa (esim. peleissä). Ventrilo on yksi käytetyimmistä keskusteluohjelmista, eikä suotta. Ventrilo on helppokäyttöinen ja sen asennus ja käyttöönotto on yksinkertaista. Ventriloon tulee päivityksiä jatkuvasti.
Yksi Ventrilon harvoista heikkouksista on se, että serveripuolen ohjelma yli 8 pelaajalle vaatii lisenssin, joka on kallis, ja jonka saaminen on erittäin vaikeaa. Luonnollisesti serverin voi myös vuokrata joltakin palveluntarjoajalta, joista Ventrilon kotisivuilla on lista (hinnasta allekirjoittaneella ei ole käsitystä). Ventrilon toimittajan Flagship Industriesin lisenssiviidakon mukaan kaikki muut paitsi uusin versio on lisenssin vastainen eli laiton. Toisin sanoen vanhan version levittäminen ja serverin ylläpitäminen on laitonta.
Ventrilon grafiikka on laatikkomaisen riisuttua, mikä lisää käyttömukavuutta, mutta on design-intoilijan silmään hieman vanhahtavaa. Kanavilla ”surffailu” käy helposti sillä ohjelma näyttää erilaisilla värikoodeilla onko kanava avoin vai salasanalla suojattu. Flagship on tehnyt itse tuen Windowsin lisäksi myös Linuxille ja MacIntoshille, mikä on harvinaista. Yleensä tuki tulee yksityisten tekijöiden kautta. Serveripuolen ohjelmat ovat saatavilla ~kaikille käyttöjärjestelmille niin kuin monella muullakin ohjelmalla.
Ventrilon ominaisuudet:
- Kommunikointi usean muun käyttäjän kanssa
- Yksittäisten käyttäjien väliset keskustelut
- Puhuminen ilman kanavaa
- Yksityiset kanavat, joita voidaan luoda palvelimille
- Alikanavat (kanavahierarkia)
- Hiljennetyt kanavat
- Kanavan käyttäjien rajoittaminen
- Kanavan ominaisuuksien mukaan jakaminen
- Salasanalla suojattu serveri ja kanavat
- Yksityiset adminsalasanat kanaville
- Text-to-speech (TTS) äänen luonti
- Näppäimen “bindaaminen” suorittamaan esim. TTS-viestiä
- IRC:n tapainen chat
- Kommentointi
- Erillinen serverin hallinnointi
- Mute Microphone ja Mute Sound “bindillä”
- Serveriselain
- Ääniaktivointi ja Push-to-talk
- Serverit tukevat 64bit käyttöjärjestelmää
- Serverin määrittämä “codec” (äänenlaatu) ja kaistan käytön säätely
|